lauantai 22. syyskuuta 2012

Ulla-Lena Lundberg: Jää


Ulla-Lena Lundberg: Jää
Is, suom. Leena Vallinsaari.
Teos&Schilds&Söderströms 2012, 365 sivua.

Pappi vaimoineen seisoo hytisten rannalla vielä vähän aikaa sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet matkaan, kuulevat heidän huutonsa kaukaa jäältä. Sitten nekin ovat poissa, ja kuuluu vain kuvaamaton hiljausuus joka vallitsee, kun meri on jäässä. Muulloin täällä kuuluu aina meren ääni. Koskaan ei ole niin tyyntä etteivät mainingit kuiskailisi ja supisisi, ja tyventäkin kannattelee paahteisten laiskanpäivien alla piilevä ääni. Sitten tuuli nousee ja kohina vahvistuu. Kun kuulee vihellystä, on oltava varuillaan, mutta sisäluotojen suojaan ja sisälle taloonkin pauhu tunkeutuu, ja myrskyn mentyä ohi se soi siellä kuin viivästyneenä kaikuna. 

Pastori Petter Kummel, Marsipaanisotilaasta (Gummerus 2001) tutun Kummelin perheen poika, matkustaa Mona-vaimonsa ja vuoden vanhan Sanna-tyttärensä kanssa Ahvenanmaan saaristoon kuuluville Luodoille alkukesästä 1946. Suomi on toipumassa sodasta; on vaikea uskoa, että kaikki ei enää olekaan kortilla ja että kauniista säästä voi iloita vilpittömästi, pelkäämättä pommituksia. Kylmän ja tuulisen venematkan jälkeen kaakeliuuneilla hehkuvaksi lämmitetty pappila, valmiit voileivät ja kuuma kahvinkorvike saavat perheen tuntemaan olonsa tervetulleeksi, ja luotolaisten vieraanvaraisuus, vilpittömyys ja avoimuus vakuuttavat Petterin pian siitä, että hän haluaa jäädä kirkkoherranvirkaansa pysyvästi. Tiivin, talviaikaan eristyksissä elävän yhteisön ihmissuhteet ovat kuitenkin monisyisempiä ja haavoittuvaisempia kuin saattaisi aavistaa, ja papin perhe pääsee osalliseksi tästä kaikesta.

Ulla-Lena Lundbergin Jää on minulle lähes täydellinen kirja. Romaanin maailmassa on sekä kauneutta että säröä, sen kertojanääni lempeä, ja pienistä tapahtumista kasvaa teemoiltaan suuri tarina. Kirja saa nauramaan ja välillä melkein itkemään. Kieli on ilmaisuvoimaista ja kaunista, se imaisee mukaan tarinaan ja saarten rytmiin, sen vuodenkiertoon ja perinnäistapoihin. Kesällä kaikki yrtit levittävät aurojaan ja aromejaan, ne luovat ilmapiirin joka herättää kaipauksen ja halun aaltoja. Silakkamarkkinoiden aikaan saaret tyhjenevät ja Monalla ja Petterillä on aikaa toisilleen. Talvella kyläläiset kerääntyvät pappilaan kuuman teepannun ääreen seurustelemaan, nauttien rauhasta ja eristyneisyydestä, kerran viikossa saapuvista sanomalehdistä. Keväällä seurataan hartaana jäiden lähtöä, kun vesi ryöppyää ja kerää voimia, heittäytyy ajelehtiville jäälautoille. 

Lundbergin luomiin henkilöihin voi samastua ja kiintyä, vaikka kaikkitietävä, pilke silmässä kuvattaviaan tarkasteleva kertoja hieman etäännyttää ja saa pitämään mielessä, että romaaniahan tässä luetaan. Suosikkini on Mona, toimelias emäntä, joka rakastaa miestään niin, että on vaikea saada se pidetyksi kylkiluiden sisäpuolella. Mona koettaa saada lähimmäistään aina auliisti palvelevan miehensä pitämään puoliaan, ja vähän perheensäkin puolta, jotta ei raataisi itseään aivan loppuun seurakuntatyössään. Petter löytää itselleen isähahmon viisaasta lukkarista, kyläkauppaa pyörittävästä Adelesta uskollisen tukijan ja naapuriseurakunnan kirkkoherra Fredrikistä ystävän ja sukulaissielun. Tärkeä hahmo on myös Neuvostoliitosta loikannut lääkäri Irina Gyllen, joka tuntee syvää syyllisyyttä ja kaipausta rajan taakse jääneen poikansa vuoksi.

Posti-Anton, joka toimii myös kertojana omissa kursivoiduissa jaksoissaan, on eräänlainen näkijä, joka vaistoaa herkästi niin luonnon kuin ihmismielenkin liikahdukset. Säällä Luotojen ja muun maailman välillä luotsiva Anton katsoo yhteisöä yhtä aikaa sisältä ja ulkoapäin, eikä hän kommunikoi vain niiden kanssa, jotka elävät, vaan myös niiden, jotka ovat joskus eläneet. Niiden, jotka saattavat kääntää tuulen myötäiseksi, jos niille jättää eväsleivän luodolle. Miten yksi romaani voikin olla samaan aikaan realistinen ja hitusen maaginen, humoristinen ja vakava!

Jää kertoo työnteosta, rakkaudesta, perhe- ja ystävyyssuhteista ja luonnon voimasta. Ennen kaikkea se on romaani kohtaamisista: kohtaamisista ihmisten välillä, ihmisen kohtaamisesta itsensä kanssa, ihmisen kohtaamisesta Luojan ja luonnon kanssa. Lundbergin romaani toi mieleeni taannoin K-blogissa käydyn keskustelun "superkirjoista" ja siitä, voiko kirja olla, tai pitääkö sen olla, yhtä aikaa mukava ja hyvä - siis samalla kertaa miellyttävä lukea ja ajatuksia herättävä. Jää on sellainen kirja: lämmin, lempeä ja vähän viiltäväkin, syvää viisautta huokuva.

24 kommenttia:

  1. Voi että, kuulostaa ihanalta. Mietin juuri, että mitä alkaisin lukea seuraavaksi (ensin tosin pitää purkaa hieman kirjaruuhkaa, ehdin lukea nopeammin kuin blogata :)) ja Jää voisi hyvinkin olla seuraava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinäkin olet ottanut tämän lukulistalle, hyvä valinta <3. Niin, sinulla on ne työmatkat :). Oon tässä koittanut arvailla, mitä lukuromaania olet viime päivinä lukenut.

      Poista
    2. Lukuromaanista lisää varmaan huomenissa, mutta sinulle on tsemppikiitoksia blogissani. :)

      Poista
    3. Kiitos Katja, löysinkin jo <3

      Lukuromaaninkin taisin arvata, kun vihjailit postauksessasi mustakarhuista ;)

      Poista
  2. Luin Lundbergistä jokin aika sitten artikkelin Suomen kuvalehdestä ja kiinnostuin hänen tuotannostaan. Ja nyt sinä kirjoitat kirjasta niin kauniisti, että ehkä pitäisi tutustua L:n kirjoihin.

    Pitäsiskö ensin lukea "Marsipaanisotilas" ja sitten vasta tämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaana, sanoisin, että Lundberg on sinun kirjailijasi, ellei sitten tuo joissakin romaaneissa (ainakin Marsipaanisotilaassa ja tässä) oleva persoonallinen kertojanääni tunnu liian etäännyttävältä. Työn ja arjen kuvaus, se miten yhteiskunnan rakenteet ja sosiaaliset hierarkiat näkyvät ihmisten välisissä suhteissa, syvät henkilöhahmot ja upea kieli...

      En ollut lukenu Marsipaanisotilasta ennen tätä (joskun lukioikäisenä luin sitä jonkun matkaa), eikä se haitannut ollenkaan. Jää on täysin itsenäinen teos, vähän Petter muistelee lapsuuttaan ja hänen lapsuudenperheestään puhutaan, mutta ei varsinaisesti viitata Marsipaanisotilaaseen. Sikäli MS ehkä parempi lukea ensin, koska se kertoo sodasta, joka on muokannut henkilöiden suhtautumista elämään. Itse aion MS:n ostaa ja lukea, pian. (Aiemmin oon lukenu Lundbergilta Kuninkaan Annan ja Käkarin Annan, myös niitä voin suositella lämpimästi.)

      Poista
  3. Ihanaa, ihanaa! Tästä luin vasta arvion jostain, olisiko se ollut Helsingin Sanomat tai sitten tuo Jaanan mainitsema Suomen kuvalehti. Joka tapauksessa varasin Jään välittömästi.

    Arviosi on kieltämättä odotuksia lisäävä :) Kuullostaa ihan minun kirjalta.

    Marsipaanisotilaan olen lukenut joskus kauan sitten, ehkä lukioaikoina ellei jopa ennen. Muistan siitä pitäneeni valtavasti, mutta jostain syystä muu Lundbergin tuotanto on jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, hyvä päätös :). Minäkin uskon tämän olevan sinun kirjasi, koska rakastat esim. Kuopio-sarjaa. Lundbergin tapa kirjoittaa on erilainen kuin Kähkösen, hersyvämpi ja humoristisempi, mutta kielen vivahteikkuus (luin suomennoksen, onnistuneen sellaisen), lähihistorian ja arjen kuvaaminen pienen ihmisen näkökulmasta ja tarinoinnin taito ovat yhteistä. Niin ja se, että kirjassa on eri tasoja ja syvempiä merkityksiä.

      Poista
  4. Mulla on tämä hyllyssä ja mietin, mahtaako tulla luettua. Herätit intoni, kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Annika K., jos sinulla on tällainen vastailmestynyt aarre hyllyssäsi, niin totta kai luet! :) Muistaakseni sinua kiinnostivat äitiyden kuvaukset, tässä on sitäkin.

    VastaaPoista
  6. Tosiaan tämä kuuluu myös minun lukulistaani. Marsipaanisotilas oli sen verran mukava lukukokemus, että kiinnostus Lundbergin tuotantoon jäi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morre, mulle Kuninkaan Anna oli se Lundbergin kirja, johon ihastuin. Ja ah, tämä oli vielä parempi (vaikka KA säilyttää paikkansa sydämessäni), ja nyt haluan kyllä Marsipaanisotilaan lukuun pian :). Mielenkiintoista kuulla, miten suhteutat tämän MS:een, kun olet sen lukenut aiemmin.

      Poista
  7. Oo, tämä oli jo valmiiksi lukulistallani ja nyt pitää kyllä lisätä huutomerkki perään! Kuulostaa aika täydelliseltä myös minulle.

    VastaaPoista
  8. Minulla tämä ei ollut lukulistalla, mutta nyt on. Ja huutomerkillä! Luulen, että tämä on minun kirjani ja varmaankin myös vanhempieni. Taidan ostaa heille lahjaksi ja lukea joskus itsekin. :) Aihepiiri ja kerronta kuulostavat kyllä aika superkirjamaisilta, kiehtovaa!

    VastaaPoista
  9. Jenni, tämä on kyllä sinun kirjasi, ehdottomasti! Ihan jo meren ja saariston takia, mutta muutenkin.

    VastaaPoista
  10. Tämä kiinnostaa kovasti, eikä tekstisi ainakaan vähentänyt innostusta saada tämä käsiini. ;) Onneksi kirjat jaksavat odottaa - juuri nyt on niin kiirus, että vaikka mitä ihanaa olisikin mielessä, ei vain yksinkertaisesti veny kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, hyvää kannattaa odottaa - tämä kirja kestää kyllä aikaa. Voimia syksyn kiireisiin!

      Poista
  11. Jää alkoi kiinnostaa minuakin! Ihanan kuuloinen kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Villis, tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Itse aion lukea tämän vielä uudestaan, ehkä useammankin kerran.

      Poista

    2. Henniina
      Aloitin pari viikkoa sitten äitini omaishoitajana. Hesarissa oli samoihin aikoihin arvostelu Lundbergin Jää-kirjasta. Sen perusteella veljeni suositteli sitä luettavaksi äidille. Kävinkin seuraavana päivänä ostamassa tuoreuttaan lämpimän kirjan. Se on ollut antoisa, yhteyttä luova lukuelämys rovastinna-äidilleni ja minulle. "Niin paljon tuttua"! Nyt jo loppukansi häämöttää.

      Poista
    3. Henniina, ihana kuulla, että Jää on ollut hyvä lukuelämys myös sinulle ja äidillesi! Kirjassa on niin paljon lämpöä ja lohtua... Voimia tärkeään työhösi!

      Poista
  12. Sain merkkipäivälahjaksi Jää-kirjan. En pystynyt lukemaan, oli liian pieni teksti.
    Kirppari ei huolinut. Heitin paperiroskiin. Että se siitä kirjasta. Älkää ostako kenelläkään kirjoja. Ostakaan mieluummin kirjakaupan lahjakortti tai antakaa lahja rahana.

    VastaaPoista
  13. Myöhäinen kommentti. Luin kirjan vasta äskettäin. Luonnon ja saaristolaisten kuvaus oli kaunista ja tarkkaa. Kirjailija on tehnyt kulttuuriantropologisen tutkimuksen saaresta. Kirjassa oli jotain outoa, jota en tajunnut lukiessani.

    Suhtautuminen isään oli kriittinen. Ajattelin, että se oli pikkulapsen suuttumusta isälle joka kuoli huolimattomuutensa vuoksi. Posti-Anton oli "kaikkitietävä" henkilö, joka tiesi edeltäkäsin isän kohtalon. Romaani nähtiin hänen näkökulmastaan. Romaanissahan kaikki on mahdollista ja kiinnostavaa. Mutta asia ei olekaan aivan niin.

    Kun luin pari Lundbergin haastattelua, tajusin mistä oli kyse - kahdesta maailmankuvasta, joista toiseen Lundberg suhtautuu kriittisesti ja toiseen ihannoivasti. Pappi-isä edustaa kristinuskoa ja Posti-Anton shamanismia.
    Lundberg sanoo oievansa kulttuurikristitty, jolla on shamanistinen maailmankuva. Eli käytännössä hänen uskontonsa on shamanismi. Mm Norjassa shamanismi on määritelty lailla virallisesti uskonnoksi.

    Haastattelussa Lundberg sanoo, että kun tulee vanhaksi uskaltaa sanoa totuuden. Niin vanhaksi hän ei nähtävästi ole vielä tullut. :) Hän kaunistelee asiaa.

    VastaaPoista