maanantai 28. tammikuuta 2013

Muistikirjoista ja käsin kirjoittamisen ihanuudesta



Viime syksynä ostin pitkästä aikaa itselleni muistikirjan. En ollut vuosiin kirjoittanut säännöllisesti käsin. Pidin päiväkirjaa viimeksi varmaan yli kymmenen vuotta sitten, sinä keväänä ja kesänä, kun olin kirjoittanut ylioppilaaksi eivätkä kirjallisuuden opinnot yliopistolla olleet vielä alkaneet. Tuolloin minulla itse asiassa oli vielä ihan rutiiniakin käsin kirjoittamiseen, sillä lukiossa kirjoitimme melkein kaikki aineet konseptille - sekä tietysti kokeet ja tuntimuistiinpanot. Kun luennot ja kurssit syksyllä alkoivat, ei vapaa-ajan kirjoittamiselle enää jäänyt aikaa, sillä sain kirjoittaa yllin kyllin esseitä, luentopäiväkirjoja ja proseminaaritöitä. Opintojen alusta pitäen kirjoitin kaiken (paitsi tenttivastaukset) koneella, ja kun pari vuotta sitten aloin taas kirjoittaa muuta kuin opintoja varten, sekin tapahtui koneella - sillä tuo uusi kirjoitusharrastus oli tietysti tämän blogin kirjoittaminen. Viime vuosien aikana olen tainnut kirjoittaa vähänkään pidemmän tekstin käsin vain silloin, kun olen kirjoittanut kirjeen jollekin ystävälle - mutta usein henkilökohtaisetkin kirjeet tulee kirjoitettua sähköpostilla, mikä on harmi.

Idea alkaa taas kirjoittaa käsin tuli useammasta suunnasta: esikoiseni aloitti koulun ja ajattelin, että olen ainakin hyvä lukevan ja kirjoittavan aikuisen malli näitä taitoja harjoittelevalle lapselle. Tajusin, että lapset eivät varmaan hahmota koneella kirjoittamista samalla tavalla kirjoittamiseksi, vaikka he ovat toki tottuneet kuulemaan pääsevänsä koneelle, "kunhan äiti on kirjoittanut tämän postauksen valmiiksi". Ostin muistikirjat itselleni ja lapsilleni (äidille tuossa kuvassa alimpana näkyvä valkoinen, blancoilla sivuilla, koululaiselle ja tulevalle eskarilaiselle samanlaiset pinkit, neljä- ja kaksivuotiaille omat vihot) ja aina välillä ehdotan, että täytetään kirjoja yhdessä: lapset piirtävät kuvia ja pyytävät joskus kirjoittamaan omaa tarinaansa sanelusta, koululainen kirjoittaa vähän itsekin ja muistikirjat täyttyvät hyvää vauhtia.

Itse kirjoitan muistikirjaani jonkinlaista päiväkirjaa, johon sekoittuu erilaisia kirjalistoja, suunnitelmia tulevista blogipostauksista sekä sitaatteja ja ajatuksia lukemistani kirjoista. Koneella tuon tyyppistä tekstiä ei tulisi kirjoitettua, tuollaista luonnosmaista, henkilökohtaista ja assosioivaa. Päiväkirjan kirjoittamisesta on tullut minulle lukemisen ohella tärkein "oma tekeminen", jonka parissa saan aikaa ja tilaa omille ajatuksilleni silloinkin, kun kirjoitan sitä arjen touhujen lomassa ja lasten leikkiessä samassa huoneessa. Kuten kulloinkin kesken olevaa kirjaa, olen alkanut kuljettaa myös muistikirjaa mukanani huoneesta toiseen - aina joskus löytyy pieni hetki kirjoittamiselle.

Joululahjaksi sain Keltaisen muistikirjan - rakastan Tammen Keltaista kirjastoa, ja vaikka omat raapustukset eivät mitään maailmakirjallisuutta olekaan, on inspiroivaa kirjoitella vihkoseen, jonka kantta kirjovat Keltaisten kirjailijoiden nimet. Alennusmyynneistä ostin vielä pinon beigejä muistikirjoja (kuvassa keltaisen muistikirjan alla), joissa on blancot sivut, sekä pari eriväristä viivallista kirjaa (joista kuvassa tuo musta). Olen tuohon mustaan viivalliseen jo vähän kirjoitellutkin ja todennut, että viivattomat sivut sopivat minulle paljon paremmin.

Toinen virike alkaa kirjoittaa käsin tuli - mistäpä muualtakaan kuin blogeista. Helsingin kirjamessujen aikaan Penjami kirjoitti Jäljen ääni -blogissa, kuinka Maaria Pääjärven sivuhuomautus käsialasta eräässä  kirjoituksessa sai hänet ostamaan uuden muistikirjan ja alkamaan pitää huolta käsialastaan.

Kirjailijoiden ja kirjoittajien blogeista löytyy jonkin verran mainintoja muistikirjojen käytöstä ja jopa niille omistettuja postauksia. Katriina Ranne, romaanin Minä, sisareni kirjoittaja, pohti jopa mahdollisuutta "kirjoittaa blogia käsin". Kirjailija Tero Liukkonen kirjoitti hiljaittain blogissaan siitä, kuinka erilaiset kirjoittamisen ja muistiinmerkitsemisen tavat kehittävät eri osa-alueita aivoissa ja ammentavat kukin omasta luovuuden lähteestään. Liukkonen kirjoittaa: "Muistikirjaan käsin kirjoittaminen on hidasta, pohdiskelevaa ja nautinnollista."

Kirjoitatko sinä käsin - päiväkirjaa, pidempiä muistiinpanoja, lukupäiväkirjaa tai tekstiluonnoksia?

44 kommenttia:

  1. Kyllä vain, kirjoitan viikoittain käsin. Olen huomannut, että muistiinpanojen tekeminen on sujuvampaa käsin, jolloin piirroksin pystyy syventämään ja toisaalta nopeammin merkitsemään asioita, jotka liittyvät teksteihin.

    Käsin kirjoittaminen auttaa selvästi paremmin prosessoinnissa kuin sähköinen kirjoittaminen. Motoriikka aktivoi enemmän aivoja, tätä kai nyt tutkitaan.

    Ja muistikirjat: ostin juuri hiljan uuden, punaisen. Väri on tärkeä. Eri aikaan sopii erilainen kirja. Tammne keltaista muistikirjaa en olekaan huomannut. Sehän on hankittava ilman muuta!

    Voi miten ihana ajatus: ostaa itselle ja lapsille muistikirjat. Hieno satsaus ja varmasti hyödyllinen. Tärkeä etappi: ensimmäinen muistikirja. Minulla on edelleen jossakin pahvilaatikossa oma, ensimmmäinen päiväkirjani tallessa. Sain sen toisella luokalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, jotenkin olisin voinut arvata, että sinä kirjoittelet myös käsin, olet ehkä joskus maininnutkin asiasta blogissa :). Minulle tuli älypuhelimen myötä tavaksi kirjoitella lyhyitä muistiinpanoja puhelimen muistioon; nyt se tuntuu kömpelöltä ja hölmöltä (paitsi kirjaston "etsin nämä hyllystä" -listat teen edelleen puhelimelle, koska se on aina mukana).

      Toivottavasti lapsille annetaan nykyäänkin aikaa oppia kunnolla kirjoittamaan käsin ja muodostamaan oma käsialansa, vaikka tekstinkäsittely onkin tullut osaksi arkea niin kouluissa kuin kotonakin. On ihan selvää, että käsin kirjoittaminen aktivoi aivoja monipuolisemmin ja syvemmin kuin tämä naputtelu.

      Noita Keltaisia muistikirjoja olen nähnyt (se oli tosin joskus viime syksynä) ainakin keskustan Akateemisessa isot pinot siinä Keltaisen kirjaston kirjojen omien hyllyjen/pöytien yhteydessä, ja AdLibriksestä sitä sai joskus edullisesti Keltaisen pokkarin kylkiäisenä. Minustakin muistikirjan väri ja ulkonäkö ovat tärkeitä (tärkeintä on kuitenkin, ettei sivuilla ole viivoja tai ruutuja!), mutta minun muistikirjani ei saa olla liian hieno, koska sitten en rohkene kirjoittaa siihen mitään :)

      Minullakin taitaa olla kaikki lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat tallessa, vintillä. Esikoinen jo kyselikin, mitä kirjoitin päiväkirjaan lapsena, pitääpä hakea nuo kirjat ja näyttää.

      Poista
    2. Haa! Yritin jo kysellä muistikirjoja Suomalaisesta - ei ollut, ei. Nyt tiedän osoitteen, kiitos!

      Minäkin kammoksun muistikirjoja, jossa on viivat tai ruudut. Heti alkaa puristaa, kun ei saa tehdä mielenmukaista käsialaa - se nimittäin vaihtelee aiheesta, tunnelmasta ja olotilastakin johtuen.

      Kanniskelen toisinaan "rumilusta" mukanani. Sen opin Goldberg-kurssilta: liian hienoon kirjaan ei uskalla kirjoittaa mitään keskeneräistä. Rumilukseen sen sijaan voi vetäistä vaikka vinosti jonkun ajatuksen ja repiä sivuja pois tarvittaessa. Kätevää.

      Poista
    3. Lainasin pari Goldbergin kirjaa vähän sen jälkeen, kun olin alkanut kirjoittaa näihin muistikirjoihin, ja oli hauska lukea hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan muistikirjoihin kirjoittamisesta! :)

      Poista
  2. Minulla on muistokirjat kaikille lapsilleni, ja sitten vielä tärkeiden isnpiraatioiden ja ajatusten kirja itselleni. (Oli iso investointi ostaa 4 sellaista ihanaa muumimuistikirjaa, joiden kansissa on Tove Janssonin kirjojen kuvitusta... mutta en kadu, niihin on ihana kirjoittaa! Omassani on Muumipappa joka yrittää saada majakan lyhtyä syttymään... sopii minulle!)

    Tuon Keltaisen muistikirjan ostin juuri viime viikolla arpajaispalkintoa varten, blogini kun kohta täyttää vuosia ja jotain pientä kivaa pitää saada arpoa sen kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kirjoitatko niihin lastesi kirjoihin kaikenlaisia muistoja heidän kehityksestään, tekemisistään ja sen sellaisesta? Ihana idea! Tove Janssonin Muumi-kansilla varustettuun kirjaan on varmasti inspiroivaa kirjoittaa.

      Poista
  3. Aika vähän tulee kirjoitettua käsin, ainakin säännöllisesti. Kokouksissa, konferensseissa ja puhelimessa teen muistiinpanoja käsin, ja joskus asioita kotona mietiskellessä. Mikään ei pysy pään sisässä, jos en näe sitä kirjoitettuna!

    Minulla on pari kirjasta, johon kirjoittelen kaikenlaisia hauskoja ajatuksia ja nerokkaita lauseita (heh,heh) usein aamulla, villien unien jälkeen. Niihin tulee kirjoitettua myös hienoja ajatelmia, joihin törmään kirjoissa, lehdissä, leffoissa jne.

    Suurin este käsin kirjoittamiselle taitaa olla kauhea käsialani, josta itsekin otan joskus vaivoin selvää. Sitä pitäisi kyllä jalostaa jotenkin. Mutta kirjoitan niin innoissani, että ei ehdi edes kirjaimia piirustaa loppuun saakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabana, minullakin on aivan hirveä käsiala, ja mitä nopeammin kirjoitan, sitä kryptisempää se on. Jos kirjoitan käsin jotain sellaista, mistä jonkun muunkin pitäisi saada selvää, tekstaan. Päiväkirjassa outo käsiala ei haittaa, sillä en ajattele itsekään palaavani niihin (paitsi niihin enemmän idealistatyyppisiin, jotka kirjoitan tekstaten).

      Poista
  4. Minä olen kirjoittanut aina päiväkirjoihin, kalentereihin, joissa on paljon tilaa päivien kohdalla, muistikirjoja on jopa viisi tuossa pöydällä...niihin kirjoitan ja laitan vuosiluvun perään. Yhteen muistikirjaan kirjoitan ystäviltä saadut kivat terveiset esim. tekstiviestit, yhteen kirjoitan omia runoja ja aforismeja, joita kehittelen, kolmessa on lyhyitä kirjoituksia, kolumnin, artikkelin tai novellin alkuja, joita jatkan tietokoneella. Kalenteri ja muistikirja ovat aina laukussa mukana.
    Unia olisi mielenkiintoista kirjoittaa ylös, ehkä joku päivä vielä aloitan senkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, sinulla on muistikirjat ja käsin kirjoittaminen monipuolisesti käytössä, hienoa! Minäkin olen vähän miettinyt, joska eriyttäisin vähän eri juttuja eri kirjoihin...

      Poista
  5. Iiih, heikkouteni: kauniit muistikirjat! <3 Ennen saatoin ostaa muistikirjoja ihan vain niiden kauneuden vuoksi enkä välttämättä edes uskaltanut kirjoittaa niihin mitään -täyttämättömässä muistikirjassa on jotain vangitsevaa. Nyt en olekaan pitkiin aikoihin ostanut muistikirjoja, vaikka saata käydä ihailemassa niitä kaupassa. Päiväkirjaa en ole enää yläasteen jälkeen kirjoittanut, mutta minulla on yksi muistikirja, jonne kirjoitan mieleenpainuneita runoja ja katkelmia kirjoista. Yhteen muistikirjaan olen kirjoitellut muistiin mm. kasvien hoito-ohjeita (köh, ja silti ne kuolevat), ajatuksiani lukemistani kirjoista blogia varten. Pieneen Pikku Myy -muistikirjaan olen kirjoitellut muistiin teoksia, jotka haluaisin lukea ja teoksia, joita vo hyödyntää open ammatissa. Nyt olen kaivannut muistikirjaa kaikille "hienoille" ajatuksille, mitä päivän mittaan sattuu putkahtamaan mieleen tai mitä joku on sanonut. Töissä kerran tuumasin, että minulla pitäisi olla muistikirja ihan vain yhden vanhemman, hauskan miesopen elämänviisauksille, joita hän töissä aina jakaa meille muille. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minäkin olen joskus ostanut superkauniita muistikirjoja ja sitten ne ovat jääneet tyhjiksi :). Ihanahan niitä olisi ostella, mutta kauniit ovat usein kalliitakin.

      Hih, voin kuvitella sinut muistikirja kädessäsi opettajanhuoneessa kirjoittamassa kynä sauhuten aina, kun mainitsemasi opettaja avaa suunsa! :)

      Poista
  6. Minä saan paljon enemmän irti käsin kirjoittaisesta kun koneen edessä näpertelystä. Muistiinpanoja, esseitä ymv. on luonnollisesti tullut koulussa värkättyä, mutta kirjoitan myös luovemman tekstin yleensä käsin. Laukussa kulkee aina mukana tiimarin ylihalpa viivavihko siltä varalta että inspiraatio yllättää :D En tiedä mikä siinä on, ehkä on vain kivempaa kun se teksti on konkreettisena nenän edessä? Että se jää oikeasti olemaan eikä häviä tietokoneen tuhannen kansio joukkoon. Olen myös pistänyt merkille, että käsikirjoitettua tekstiä tulee paljon heikommin heitettyä pois. Koneella kirjoittaminen on tuhat kertaa nopeampaa, mutta tekstin tuhoaa myös tuhat kertaa helpommin. Pari klikkausta ja sinne meni. Kun on käsi krampissa muutaman tunnin raapustanut ei tulisi mieleenkään heittää tekstiä menemään vain siksi että se on keskinkertainen.

    Piti vielä mainita että jonkinsorttista päiväkirjaakin tulee kirjoiteltua. Kirjoitin kolmisen vuotta tunnepäiväkirjaa, joka koostui päivämääristä, kellonajoista ja siitä miltä tuntuu. Oli jännää huomata että vuosienkin jälkeen muisti mistä tapahtumista on kyse. Nykyään päiväkirjaan kirjoittelu on mulle pohdiskelevampaa, pidemmän aikavälin tapahtumien kokoamista ja läpi käymistä. Saa nähdä mitä keksin seuraavaksi :D Huh, tulipa pitkä kommentti.

    VastaaPoista
  7. Jami, tuo on varmasti ihan totta, että käsin kirjoitettua ei heitä pois yhtä helposti kuin koneella painaa deleteä. Varsinkaan, jos on kirjoittanut muistikirjan sivuille! Käsin kirjoitettu on - ainakin nykyään - arvokasta ihan itsessään, vähän kuin käsityöt. Itse en kyllä kovin helposti heitä kokonaan pois myöskään koneella kirjoitettua: kun editoin jotain esseetä tms, luon poistoille oman tiedoston enkä hävitä niitä kokonaan.

    Tunnepäiväkirja kuulostaa hienolta! Itsekin kirjaan paljolti muistiin sitä, miltä minusta tuntuu, mutta yleensä viittaan aina jotenkin myös päivän tapahtumiin.

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti kirjoitan käsin! Tällä hetkellä luentomuistiinpanot on se mitä kaikkein eniten tulee kirjoitettua, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni niitä koneella - ei ne ajatukset jää päähän, ne vaan liitää näppäimillä ohi. Nuorempana kirjoitin vihkokaupalla tarinoita (vaikka kirjoitin tarinoita myös koneelle, jotenkin eri välineet tuntuivat sopivan eri tarinoihin) ja olen miettinyt, että pitäisi varmaan taas ryhtyä tuohon puuhaan.

    Olen rakastanut muisti- ja päiväkirjoja pienestä tytöstä saakka, muistan edelleen miltä tuntui saada uusi päiväkirja! Ja nyt aikuisena on aika hauska lukea niitä vanhoja kirjoituksia... Päiväkirjaa on tullut kirjoitettua aina vaihtelevan säännöllisesti, välillä vuosia joka päivä, välillä jäänyt pidempiä välejä. Yleensä viimeistään siinä vaiheessa on päiväkirja kaivettava esiin, kun huomaa ettei pysty iltaisin nukkumaan stressatessaan kaikesta tai kun elämässä tapahtuu jotain merkittävää, jonka haluaa tallentaa muistiin. Säännöllisimmin ja eniten päiväkirjaa on tullut kirjoitettua kahdella pikkusiskon kanssa tehdyllä reilillä, joista molemmista on muistona kokonainen päiväkirjallinen tekstiä. Sisko on muutenkin ihan huippuseuraa, se tietää, että matkustamiseen kuuluu se että istutaan alas ja kirjoitetaan (minä) tai piirretään (sisko). Pitää ehtiä prosessoida kaikki näkemänsä ja kokemansa :)

    Tällä hetkellä päiväkirja on pikkusiskon sitoma paksu opus, jonka viimeisillä sivuilla mennään. Seuraava kirja on kyllä rivillinen, minulle sellainen sopii paremmin! Ihan jo jännittää ajatus siitä, että kohta saa etsiä seuraavan. Lisäksi löytyy muistikirja johon kirjoitetaan vähemmän henkilökohtaisia juttuja, kuten ajatuksia kirjoista tai tarinoiden alkuja. Teini-ikäisenä minulla oli parhaimmillaan 5-6 erilaista, eri tarkoituksiin tarkoitettua muistikirjaa käytössä yhtä aikaa!

    Kaikki päiväkirjat ja muistikirjat ovat totta kai tallessa, ja niihin palaan aina välillä. Tavallaan vähän kuin aikamatkailua!

    VastaaPoista
  9. Anna, vau - sinulla on oikea aarre noissa vanhoissa päivä- ja muistikirjoissa! Ja niissä nykyisissäkin, nyt ja tulevaisuudessa :). Minunkin pitäisi käyttää muistikirjoja nykyistä monipuolisemmin.

    Minäkään en osaisi kirjoittaa luentomuistiinpanoja koneella (tosin siitä on vuosia, kun olen viimeksi päässyt luennolle) ja kuten sanoit, ei koneella kirjoitettu edes jää mieleen samalla tavalla. No, jos kurssista pitäisi tehdä luentopäiväkirja, niin sillloin kyllä hyödyntäisin konetta heti alkuun :).

    Siskon sitoma muistikirja, vau!

    VastaaPoista
  10. Minulla on muistikirjoja monelle asialle. Päiväkirja tietysti. Olen pitänyt päiväkirjaa suurinpiirtein siitä asti, kun olen oppinut kirjoittamaan. Välillä on pitkiäkin taukoja, vuosia, joilta on vain muutama merkintä. Mutta aina minulla on päiväkirja, tiedän mihin vihkoon tai muistikirjaan kirjoitan, jos kirjoittamisen tarve iskee. En aloita uutta päiväkirjaa ennen kuin edellinen on täynnä.

    Sitten on lukupäiväkirja. Tämä on vain vihkonen, johon kirjoitan lukemani kirjat ja päivämäärän, jolloin sain kirjan luetuksi. Vain kirjailijan nimi, kirjan nimi ja päivämäärä - tätä olen tehnyt jo 20 vuoden ajan.

    Yksi ruutuvihko on sitaattivihko, johon kerään runoja, sitaatteja, osuvia sanoja.

    Laukussa kulkee ihan pieni muistikirja, johon kirjoitan muistettavia asioita tai teen suunnitelmia. Siellä on osoitteita, to do -listoja, ostoslistoja, kirjojen nimiä, puhelinnumeroita, siis erilaista käyttötavaraa.

    Käsin kirjoittaminen on mukavaa, varsinkin muistikirjaan kirjoittaminen. Kirjoittelen paljon myös erilaisia lappusia ja täytän kalenteriani huomautuksilla. Käsialani on aivan kauhea, mutta saan siitä useimmiten itse kuitenkin selvää. Kirjoitan mielelläni kyllä myös koneella, mutta kynissä ja paperissa (ja muistikirjoissa!) on oma taikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenhuiske, minullakin päiväkirjan pitäminen on ollut jaksoittaista (nyt kyllä toivoisin, että tämä lähes päivittäisen kirjoittamisen tapa jatkuisi). No, viimeisimmästä aktiivisesta päiväkirjanpitojaksosta ehti tosiaan kulua vuosia, kun tuli mies ja lapset.

      Pitäisikin kirjata myös luetut kirjat jonnekin muistikirjaan tai vihkoon, sillä blogi voi kadota enkä edes ihan kaikista kirjoita tänne. Itse asiassa lueskelen paljonkin tietokirjoja, joista en kirjoita mitään, niistäkin olis kiva jättää joku jälki jonnekin, jos vaikka joskus haluaa palata kirjaan eikä muista mikä se on.

      Poista
  11. Kiitos muistutuksesta, olenkin ajatellut ottaa taas aktiiviseen käyttöön päiväkirjantapaista. Kirjoitin nuorempana paljon, sekä päiväkirjoja että kirjeitä. Kirjeitä kirjoitan käsin vieläkin, mutta kyllä silti huomaan että käsiala huononee kun en enää niin säännöllisesti kirjoita pitkiä juttuja käsin. Päiväkirjat ovat tallessa kaikki, niitä on enemmän tai vähemmän mukava lukea silloin tällöin enkä ole vielä päättänyt että säästänkö ne lopun ikääni vai en :)

    Pieni muistikirja kulkee aina mukana, siihen laitan ideoita ja ajatuksia sitä mukaa kun niitä tupsahtaa.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen jotenkin niin tottunut tekstin nopeaan ja helppoon muokkausmahdollisuuteen, että olisi kyllä tosi vaikea kirjoittaa jokin pidempi teksti käsin (ainakin sellainen, joka olisi tarkoitettu muiden luettavaksi). Kirje on poikkeus, siis kun sillä on vain yksi, yleensä läheinen vastaanottaja. Päiväkirjatekstiäkin haluan joskus korjailla, kun tulee vaikkapa joku väärä sana, ja silloin vain yliviivaan ja kirjoitan uudestaan.

      Täytyypä alkaa kuljettaa muistikirjaa myös mukana (nytkin se on mukana pitkillä automatkoilla), ainakin sitten kun liikun enemmän taas yksin enkä lasten kanssa, jolloin ei oikein ole mahdollisuutta edes ajatella mitään omaa, saatika kirjoittaa sitä muistiin :).

      Poista
  12. Kiva juttu taas kerran! Minäkin tykkään kirjoittaa ihan oikealla kynällä, ja halutessani osaan jopa kirjoittaa ihan nätillä käsialalla, vaikka itse sanonkin. :) Olen pitänyt päiväkirjaa todella epäsäännöllisesti noin viidentoista vuoden ajan. Parina viime vuonna olen tosin kirjoitellut päiväkirjamerkintöjä lähinnä kalenteriin, ja niistä on tullut ihan suppeita "mitä tein tänään" -tyylisiä pätkiä, ei mitään suurempaa pohdiskelua. Mutta on niitä silti mukava silmäillä jälkikäteen, ainakin kun on tällainen menneisyyteen suuntautunut luonne. Päiväkirjojen (tai oikeastaan vihkojen) lisäksi minulla on tällä hetkellä käytössä yksi pieni muistikirja, johon on viime aikoina tullut lähinnä runoiltua...

    Ja tuohon mitä sanoit lasten käsinkirjoitusharjoituksista, ainakin meidän lapset ovat saaneet toistaiseksi kirjoittaa koulussa aika paljon. Neljäsluokkalainen poika kirjoittaa juttunsa usein vähän hätäisesti, kun on kiire jalkapalloilemaan tms., mutta tokaluokkalainen tyttö käyttää kirjoittamiseen paljon aikaa, ja sen kyllä huomaa niin sisällöstä kuin ulkoasustakin. :) Se on kyllä vähän harmi, että nykyään ei enää kirjoiteta kunnon kaunoa, mutta ei kai sitä ole kirjoitettu enää aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, tosiaan jo minun kouluvuosinani opeteltiin kaunon sijasta sellaista käsialaa, jossa ihan kaikkia kirjaimia ei enää sidottu toisiinsa, ja käsialakirjoitus on sen jälkeen tainnut mennä aina vain enemmän tekstauksen suuntaan. Kiva että koulussa kuitenkin vielä kirjoitetaan aineita käsin eikä pelkästään iPadilla tms. :-). Meidän ekaluokkalainen sai juuri ensimmäisen kirjoitusvihon koulusta, saivat kirjoittaa lauseita kuvan pohjalta.

      Minustakin myös ihan lyhyillä merkinnöillä vaikkapa kalenterin lehdillä on arvonsa. Runoista puheen ollen, limerikkisi ovat mainioita, niitä lisää myös blogiin! :)

      Poista
    2. Ai sinäkin olet niin nuori, voi että! Tai ehkä minä olen vaan niin vanha. :)

      Kiitos, eiköhän noita erinäisiä runoja synny jatkossakin, vaikka olenkin nyt jo vähän yrittänyt hillitä riimittelyä, kun meinasi mennä ihan överiksi!

      Poista
    3. Pekka, aloitin koulun vuonna -90 ja silloin oli tosiaan jo kaunokirjoituksen hidas mutta varma rappio alkanut :) Voiko riimittely mennä ikinä överiksi!

      Poista
    4. Kääk, minä menin silloin ysiluokalle!

      Ja kyllä se voi mennä överiksi, jos alkaa heitellä pahaa aavistamattomien FB-kaverien seinille heistä kertovia limerikkejä. :D

      Poista
  13. Minullakin on muistikirja, joskin hieman ailahtelevaisessa käytössä. Sieltä löytyy jouluruokasuunnitelmia ja sukanteko-ohjeet ja niin edelleen. Esikoiselle tein sellaisen päiväkirjamaisen vauvakirjan jatkon, eli ostin tekonahkakantisen muistikirjan ja kirjoittelen sinne muistoja eritavoin silloin kun ehdin :).
    Minusta vihkot ja kaikenlaiset kirjaset ovat jotenkin ihania :)! Minullahan on töissäkin aina Oikea Kalenteri, eli paperiversio, koska en pidä tietokonekalentereista, niissä ei ole mitään persoonallista! Silti joudun käyttämään myös tylsää tietokoneversiota mutta en siltikään ikinä luovu käsikalenterista. Kotiäitinäkin tekisi mieli ostaa käsikalenteri (seinäkalenteri nyt pitää olla ja sinne kirjoiteltuna kaikkea arkiasiaa!) mutta se kyllä melkein jää aina vaan jonnekin lojumaan. Nyt kyllä tuli mieleen, että kalenteri/muistikirjayhdistelmä olisikin itselleni paras vaihtoehto nyt. Hmm!

    Kiitos hyvästä postauksesta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiva kun mainitsit noista ruokaohjeista - nyt muistin, mikä muistikirja minulla oli viimeksi käytössä! Kovakantinen ja punainen (blancot sivut, totta kai!), johon kirjoittelin sekaisin gradusuunnitelmia (luettavien/kirjastosta etsittävien kirjojen listoja, tutkielman rakennetta, ideoita) ja erilaisia reseptejä. Muistikirja oli käytössä joskus kolmisen vuotta sitten, mutta pari vuotta sitten tapahtuneen muuton jälkeen en muista sitä nähneeni, lienee hautautunut vintille. Hmm...

      Yksi parhaista asioista muistikirjaan kirjoittamisessa on sen vapaus; voi kirjoittaa mitä haluaa, ja jotenkin sellainen teorian (kirjalistat ym.) ja käytännön (reseptit jne) sekamelska kuvaa hyvin elämän moninaisuutta :).

      Poista
  14. Hei, hieno aihe. Olen täyttänyt päiväkirjamerkinnöillä ja erilaisilla pohdinnoilla elämäni varrella varmaankin satoja muistikirjoja ja vihkoja. Vaikka kirjoitan paljon koneella, myös päiväkirjamaista tekstiä, pidän silti aina varalla useita muistikirjoja. Niitä on sekä kotona että töissä. Ne ovat työpäiväkirjoja, työnohjauspäiväkirjoja, ideakirjoja, työn organisointikirjoja, unelmakirjoja... Ehkä rakkaimpia ovat lapsena kirjoitetut päiväkirjat sekä molempien lasteni ensi hetkistä tehdyt vuodatukset Kätilöopistolla...

    Lapsistani toinen on myös harrastanut tällaisten kirjojen täyttämistä ajatuksillaan ja toiveillaan. Toivon että jotkut niistä säästyvät hänelle myöhemmin tutkittavaksi ja muisteltavaksi.

    Tiedän että monet kirjailijat pitävät "aamusivuja", eli heti herättyä tutkitaan omaa tajuntaa ja annetaan tekstin virrata. Minäkin haluaisin tehdä niin, mutta aamuni eivät oikein organisoidu niin kuin toivoisin...

    kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, vau, sinulla on tosiaan hyvät "muistikirjarutiinit", kuulostaa vähän Natalie Goldbergilta, joka kertoo täyttävänsä muistikirjan kuukaudessa. Ja ihanaa, että olet tallettanut myös ensi päivien tunnelmia Kättärillä! Itse en ole tainnut ikinä kirjoittaa mitään niinä päivinä / niistä päivistä, paitsi vauvakirjoihin sitten vähän myöhemmin. Täytyypä näin jälkikäteen kirjoitella, esimerkiksi siitä, millainen sää syntymähetkellä ja ekoina päivinä on ollut jne, arkista mutta tärkeää ja ehkä lasta itseään joskus kiinnostaa tietää, millaiseen aamuun tai iltaan on syntynyt.

      Poista
  15. Käsin tulee kirjoitettua lukion puitteissa melko runsaasti. En välitä koulutöiden tekemisestä koneella, ja äidinkielen tekstejä ei koneella saa tehdäkään. Fiktion kirjoittaminen, jota harrastan hyvin epäsäännöllisesti, on tapahtunut jo vuosia koneella. Voisin kyllä siirtyä takaisin käsin kirjoittamiseen.

    Päiväkirjaa tai muuta vastaavaa tulee raapusteltua harmittavan harvoin, kun on kaksi blogia. Tässäkin suhteessa voisi parantaa. Tuo sinun assosioiva ja kaikenlaista sisältävä muistikirjasi kuulostaa valtavan inspiroivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, blogi(e)n kirjoittaminen varmaan jossain määrin "syö" muuta kirjoittamista, vaikka toisaalta myös tukee, ylläpitää kirjoitusrutiinia jne. Päivässä on kuitenkin rajallinen määrä tunteja, joita voi käyttää (vapaaseen) kirjottamiseen, ja myös sanomisen ja sanoilla leikittelyn tarve voi täyttyä pelkästä bloggaamisesta. Iloa ja inspistä kaikenlaiseen kirjoittamiseen sinulle, Anki! :)

      Poista
  16. Juuri eilen kirjoitin piiiiiiiitkästä aikaa (en oikeasti edes osaa sanoa, kuinka kauan edellisestä kerrasta on kulunut – vuosia) kirjeen. Käsin, hienolle kirjepaperille. Kirjoitin sen ulkomailla parhaillaan olevalle kaverilleni. Tuntui juhlalliselta viedä se tänään postiin. :)

    Siitä tuli niin hyvä mieli, että päätin elvyttää kirjeenkirjoitustaitoni ja -haluni. Olin nuorena todella, todella innokas kirjeenkirjoittaja ja olisi ihanaa olla sitä edelleen.

    Kun avopuolisoni parin viikon päästä lähtee loppukevääksi vaihtoon, aiomme kirjoitella toisillemme kirjeitä. Teimme niin silloinkin, kun hän oli armeijassa (josta on jo aika monta vuotta siitäkin). Aika romanttista ja ihanaa. ;)

    VastaaPoista
  17. Ihana aihe. Muistikirjoissa on jotain taianomaista. Välillä jo luovuin fyysisestä kirjasta ja kirjoitin kaiken tietokoneelle. Sitten tajusin, että tarvitsen käsinkirjoittamista. Se tuntuu konkreettisemmalta, se hieroo ajatuksia eri tavoin. Innostuin itsekin postaamaan tästä aiheesta, kiitokset inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
  18. Todellakin, ihana juttu! Monien muiden tavoin minäkin sorrun kauniisiin muistikirjoihin. Kirjoitan niihin toisaalta työasioita, merkintöjä muistettavista asioista, toisaalta joskus vaikutelmia arjesta. Matkoilla minulla on tapana pitää matkapäiväkirjaa, sen sijaan oikeaa päiväkirjaa en ole pitänyt kahteenkymmeneen vuoteen (siis sitten lukioiän :)).

    Puhelimella en ole koskaan tehnyt muistiinpanoja. Pidän kosketusnäyttöä hankala kirjoittamisen kannalta.

    Mutta niin, eläköön ihanat muistikirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kirjoitan nykyisin kosketusnäytöllä usein, mutta en muistiinpanoja. Facebookkiin kommentoin päivittäin, mutta kosketusnäyttökommunikointi tekee kirjoitustyylistäni töksähtelevää, sillä minulla on tarve lähettää viesti pikaisesti, ettei se vain katoa.

      Poista
  19. Kiitos kaikille ihanista ja kiinnostavista kommenteista; vastaan niihin kaikkiin erikseen myöhemmin ehtiessäni :).

    VastaaPoista
  20. Ihana postaus! Sormet alkoivat syyhytä kynää pitelemään. Viimeksi olen kirjoittanut käsin surupäiväkirjaa, lasten kanssa matkapäiväkirjaa tai raskausaikojen hajanaisia muistikuvia. Tästä raskaudesta en ole kirjoittanut mitään. Facebook-päivitykset ovat osittain korvanneet tällaiset hajanaisten tapahtumien muistiin merkitsemisen.

    Mutta tämän postauksesi myötä taidan marssia kirjakaupan muistikirjahyllylle. Meille tulee kohta vauva, ja olen vielä vuoden kotona. Kyllä tästä jotain täytyy paperille saada - käsin. Kiitos, Maria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, onneksi olkoon tulevasta vauvasta! Ihana kuulla, että tästä postauksesta saa inspiraatiota; itsekin (kuten tästä postauksestakin käy ilmi) saan paljon ideoita blogeista.

      Surupäiväkirja on sellainen, jota varmasti kirjoittaisin käsin. Ylipäätään kaikki omat tunteet on luontevampaa ja jotenkin terapeuttisempaa laittaa omin käsin paperille kuin näpytellä koneen ruudulle.

      Poista
  21. Miten mainio idea tarjota lapsille lukevan ja (käsin) kirkoittavan aikuisen malli. Oma poikani on vasta vajaa vuoden, mutta täytyy ehdottomasti skarpata tässä asiassa tulevaisuudessa. Itse pidän julkista (hömppä)blogia ja päiväkirjamaisempaa, salattua blogia pojan elämästä, mutta aika ajoin kaipaan sitä käsin kirjoittamista, mitä ennen harrastin kausiluontoisesti. Täytyypä käydä pitkästä aikaa muistikirjaostoksilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinä, kiva että sinäkin innostuit muistikirjoista :). Onhan sinulla kopiot päiväkirjablogisi teksteistä ja kuvista; moni Vuodatuksessa blogannut menetti kuvansa vuosien ajalta, kun Vuodatuksen systeemit prakasivat? Tuo on ihana tapa, tallettaa muistoja pienen elämästä!

      Poista
  22. Hei Maria!

    Olen blogisi tuore lukija ja kommentoin nyt ensimmaista kertaa. Kerrassaan ihana pohdiskelu ja aihe (vilkkaan keskustelusta perusteella moni muukin ajattelee nain :)

    Kuten esim. Katja Lumiomenasta, rakastan kaikenlaisia muistikirjoja, vihkosia, albumeita... Osa naista paatyy muistilistavihkoiksi (ruokaostokset, to-do -lists jne.), osa paasee hieman "korkeampaan virkaan" ja kirjoittelen alas ajatuksiani, havaintoja, mietteita... Asumme talla hetkella Ranskassa ja taalla kasinkirjoittaminen on mielestani viela kovasti kunniassa. Minusta ei esim. ole ranskalaisempaa, kiehtovampaa ja ihastuttavampaa nakya kuin nuori/vanha/mies/nainen... kahvilassa muistikirjansa kanssa, edessaan pieni espressokuppi ja kasvoilla haaveileva, keskittynyt, tyotelias, miettelias... ilme. Ihan jo tata kirjoittaessa tekee mieli lahtea lahikahvilaan espressolle muistikirjani kanssa :)

    Kiinnostuin valittomasti minakin tuosta Tammen keltaisesta muistikirjasta ja tein pienta nettitutkimusta asiasta. Sain sellaisen kasityksen, etta siita on olemassa myos varhaisempi versio; oletko tietoinen tasta? Osaatko sina (tai joku muu) mahdollisesti kertoa, mista tata aikaisempaa versiota saisi kasiinsa? Tsekkasin jo huuto.netin ja adlibriksen; ensimmaisessa ei yhtaan tarjolla talla hetkella ja adlibriksessa tosiaan tuo uudempi, joka sekin on varmasti hieno, mutta tuossa vanhassa olis mulle viela jotain sita extraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sinisukka, kiva kun kommentoit :) Tuo mitä kerrot ranskalaisesta muistikirjakulttuurista kuulostaa aivan ihanalta! Minulla on muutenkin sellainen (kirjoista ja esim. blogeista) peräisin oleva käsitys, että Ranskassa muutenkin hengaillaan paljon kahviloissa lukemassa ja kirjoittamassa, samaa kulttuuria on varmaan pikkuhiljaa rantautumassa Suomeenkin, ainakin Helsinkiin ym. isompin kaupunkeihin. Paitsi että Suomessa kuitenkin useammin kirjoitetaan siellä kahvilassakin läppärillä, luulen?

      Googlen kuvahaulla törmäsin kovakantiseen Keltaiseen muistikirjaan, tarkoitatko sitä? Sellainen olisi kyllä aivan ihana! En yhtään tiedä, onko sitä vielä myynnissä; Akateemisessa näin tosiaan syksyllä vain tuota pokkariversiota.

      Poista
  23. Voi kuinka ihana juttu. Olen vielä nyt miettinyt kunnon muistikirjan ostamista, sillä haluaisin kerätä jonnekin talteen kirjoista löytämiäni hyviä sitaatteja. Kirjoitan nykyisin liian harvoin käsin, paitsi kommentteja printteihin toimituskierroksilla.

    Vihkoihin minun ei kannatta enää satsata, sillä en muista käyttää niitä. Mutta kaunis muistikirja kulkisi varmasti mukana tai sitten sen voisi pitää kätevästi yöpöydällä kirjamuistiinpanoja varten.

    VastaaPoista