maanantai 22. huhtikuuta 2013

Anneli Kanto & Noora Katto: Veera Virtanen ja esikoulu


Anneli Kanto (teksti) ja Noora Katto (kuvitus): Veera Virtanen ja esikoulu
Viisi villiä Virtasta -sarja, Karisto 2013.

Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -sarjasta olin lukenut lapsille aiemmin kirjat Vilma Virtanen ja uimataito sekä Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat. Kirjojen huumori ja värikäs kuvitus vetoavat lapsiin, ja bonuksena Virtasten sisarussarja on lukumäärältään (vaan ei aivan sukupuolijakaumaltaan) kuin meidän pesue, joten jokaiselle löytyy helposti oma samaistumiskohde. Toisiksi vanhin lapseni on menossa syksyllä eskariin, ja asiaan orientoituminen oli mukava aloittaa tuttujen Virtasten matkassa.

Veera Virtanen on perheensä esikoinen, jolla on etuhampaiden paikalla tyhjä kolo ja joka osaa paljon asioita, jotka ovat nuoremmille sisaruksille liian vaikeita. Esikoulun aloittaminen on Veeralle erityisen jännittävää siksi, että hän on päiväkodissa ensimmäistä kertaa. Ihana esikouluope toteaa kuitenkin, että kaikki ovat eskarissa ensimmäistä kertaa. Päivään mahtuu monenlaisia kommelluksia, mutta myös onnistumisen ja ystävyyden iloa.

Pidän Kannon ja Katon lämminhenkisestä tavasta kuvata lapsia: eskarilaiset ovat vielä niin pieniä, että heille voi sattua monenlaisia vahinkoja ja meno voi karata välillä vähän villiksi (!). Ärrä ja ässä saavat olla vielä vähän hakusessa ja oman nimen kirjaimet horjua. Erilaisten kokemusten myötä Veeran luottamus omaan pärjäämiseensä kasvaa:

Veera päättää mennä huomennakin esikouluun. Nyt hän jo tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä ollaan, ja hänen paras kaverinsa Kirsti on siellä myös. 

2 kommenttia:

  1. Hei, meillä on tykätty tuosta Vilma Virtanen ja uimakoulu -kirjasta. Pidän kuvitustyylistä siinä ja tässä tekijä jatkaa varmaan samaa tyyliä ainakin kannen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, palautin tuon uimataito-kirjan jo kirjastoon, mutta kyllä siinä varsin samantyylinen kuvitus oli (hahmoilla vahvat ilmeet, vauhtia ja liikettä jne). Varsin hauskoja nämä :)

      Poista