Sivut

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Elli Kleisteri-Sipilä: Liikuttava luonto (ja ajatuksia sunnuntairetkeilystä)


Elli Keisteri-Sipilä: Liikuttava luonto. Lähellä koko perhettä.
Metsäkustannus 2017, 128 sivua.

Pitkät työpäivät matkoineen ja harrastusten täyttämät illat ovat saaneet aikaan sen, että haluamme entistä enemmän pyhittää viikonloput kiireettömälle yhdessäololle perheen kesken. Muistelen hieman haikeana viime syksyä, jolloin jaksoimme aika useinkin suunnata lauantaina tai sunnuntaina kaupunkiin ja koimme lasten kanssa erilaisia kulttuurielämyksiä Luonnontiedemuseosta Kiasmaan. Katseen kääntäminen lähiympäristöön on kuitenkin tarjonnut vähintään yhtä antoisia hetkiä. Jonakin syyskuisena vapaapäivänä vain totesin, että haluan jonnekin metsään kävelylle, ja sitten siitä tuli tapa:  joka viikonloppu pitää päästä ainakin lyhyelle metsäretkelle koko perheellä, vaikka sataisi tai olo olisi vähän flunssainen.

Tässä kuukauden sisällä olemme käyskennelleet muun muassa suoalueella, harjumaisemassa, josta on avautunut näkymä järvelle ja lammelle, suuren lähteen tuntumassa ja koskea kiertävillä poluilla. Olemme harrastaneet sellaista matalan kynnyksen "sunnuntairetkeilyä": pakkaamme vähän evästä kotoa tai käymme kaupan kautta, hurautamme autolla sopivaan kohteeseen ja usein pysähdymme jollekin laavulle tekemään nuotion ja grillaamaan.

Elli Kleisteri-Sipilän Liikuttava luonto -kirjasta voi saada lisäinspiraatiota luonnossa liikkumiseen. Kirjoittaja muistuttaa luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista – ihan kaiken ikäisille, mutta tarkentaen, miten esimerkiksi taapero- tai kouluikäinen oppii ikäkaudelleen ominaisesti uusia asioita luonnossa liikkuessaan. Lapset ja nuoret eivät aina ole innokkaita lähtemään metsään kaikenlaisten teknisten viihdelaitteidensa äärestä, mutta tähänkin Kleisteri-Sipilä tarjoaa vinkkejä: miten olisi vaikka geokätköily tai valokuvasuunnistus?

1 kommentti:

  1. Näin helmikuun hangilla tarpoessa, kesää odotellessa, tällainen kirja voisi olla lämmittävää luettavaa ♥

    VastaaPoista