Sivut

torstai 30. marraskuuta 2017

Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät





Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät. 
Kirjoituksia elämäkerroista
Avain 2017, 272 sivua.



Kenestä loppujen lopuksi kirjoitamme kun kirjoitamme elämäkertaa? Tämä kysymys on kulkenut pitkin kirjaa mukanani – eri aikakausien elämäkertakirjailijoilla on ollut vaihtelevia näkemyksiä "persoonien sekoittumisesta", "sulautumisesta", "identifioitumisesta", "likiläheisyydestä" tai "kanssakokemisesta". Kirjan lopuksi palaamme alkuun, tämän kysymyksen äärelle, ja pohdin, mikä on toisen ihmisen merkitys meille kertoessamme hänestä?

Maarit Leskelä-Kärki kirjoittaa historiaa niin, että se on melkein kaunokirjallisuutta: kerronta etenee tarinallisesti, henkilöt tulevat lähelle ja tunteet liikahtavat. Kulttuurihistorioitsija pysähtyy eettisten kysymysten äärelle ja saa lukijankin pohtimaan niitä. Kirjassaan Toisten elämät Leskelä-Kärki kertoo elämäkertojen perinteestä, tarkastelee totuudellisuuden ja fiktion suhdetta muun muassa elämäkertaromaaneissa ja erityisesti naisten elämäkertakirjoittamisen historiasta. Kirjan ytimessä on ajatus, että se josta kerrotaan ja kirjoitetaan, on läsnä, vaikka olisi elänyt vuosisatoja sitten - ja toisaalta se, että kun kerromme toisesta, kerromme aina myös itsestämme.

Elämäkertakirjoittaminen voi kuitenkin palvella paitsi henkilökohtaisia – kirjoittajan kiinnostuksenkohteisiin tai oman elämän reflektointiin liittyviä – myös yhteisöllisiä ja kansallisia motiivieja. Toisten elämissä tuodaan esille, että elämäkerrat ovat tärkeä osa muotoutuvien kansakuntien identiteettiprosessia, niin myös Suomessa runsas satakunta vuotta sitten. Elämäkertojen avulla on nostettu kansan profiilia, osoitettu, että meillä on tällaisia merkkihenkilöitä tai ruohonjuuritason tekijöitä, kuten Naisyhdistyksen varhaiset ryhmäbiografiat eri aloilla ansioituneista naisista.

Niin, naisille elämäkerran laji on ollut erityisen tärkeä: se on antanut mahdollisuuden osallistua historian kirjoittamiseen akateemisen maailman ulkopuoleltakin. Esimerkiksi Helmi Krohnille elämäkertojen kirjoittaminen oli myös keino ansaita rahaa perheensä elättämiseen avioeron jälkeen. Helena Westermarkin ei tarvinnut huolehtia taloudellisesta toimeentulosta, vaan hän kenties heijasteli omia kuvataiteen tekemiseen liittyviä haaveita ja pettymyksiä kirjoittaessaan elämäkertoja esikuvistaan ja kollegoistaan, toisista suomalaisista naistaiteilijoista. Tyyni Tuulion pitkälle aikavälille sijoittuva tuotanto puolestaan piirtää näkyviin elämäkertagenren muuntumisen vuosikymmenten kuluessa kohti henkilökohtaisempaa tapaa kirjoittaa.

Näistä ja monista muista Leskelä-Kärki kirjoittaa, tuoreempia elämäkerrallisia kertojia ja genrejä unohtamatta. Myös musiikki voi olla elämäkerrallista, elämäkerta voi taipua näytelmäksi tai olla fiktiivinen romaani.

Osallistun tällä postauksella Oksan hyllyltä -blogin Naisen tie -lukuhaasteeseen.

1 kommentti:

  1. Aijai, tämä on saatava HETI :). "Elämäkertoja" on kirjoitettu maailman sivu, jo muinaiset sumerilaiset kuninkaanpiirtokirjoitukset ovat eräänlaisia elämäkertoja, joissa ei myöskään välttämättä kerrottu totuutta, eli joitain niistä nimitetään pseudoautobiografioiksi. Ja toisesta ihmisestä kirjoitettu elämäkerta kertoo myös paljon kirjoittajastaan eikä vain elämäkerran kohteesta.

    VastaaPoista