Sivut

lauantai 17. helmikuuta 2018

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Kuuntelin romaanin äänikirjana BookBeatista, mutta ostin sen myös paperikirjana omaksi.


Juuli Niemi: Et kävele yksin.
Wsoy 2016, 359 sivua.

Ehkä Ada tietää. Ehkä Ada juuri sen takia elää. Helmikuussa, kaula paljaana ja hiukset auki, joka ikinen hiuslenkki ja pinni kadonneena sinne, mistä ei enää mitään koskaan löydy, mutta kuka välittää. Kuka vittu välittää. Ada ei välitä. Hän on elossa ja viisitoista ja hänellä on jotain mitä kenelläkään ei ole koskaan ollut aiemmin, tämän pojan kädet ympärillään ja silmät kiinni taivaassaan.

Juuli Niemen ensimmäinen romaani, vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja, kertoo tarinan ensirakkaudesta ja kipeästä kasvamisesta. Tarina kulkee pimeästä marraskuusta kevään  haavoittavaan valoon, alusta loppuun, joka on jonkin uuden alku.

Aada, ainoa lapsi, asuu kahdestaan vanhassa puutalossa vähän boheemin kuvataiteilijaäitinsä kanssa. Äiti ja tytär ovat hitsautuneet tiiviisti yhteen, mutta omia polkujaan kulkevan Elinan rinnalla on turhan vähän tilaa teini-iän kapinalle. Ada ei ole niinkään kiinnostunut kuvista kuin sanoista, hän haluaa kirjoittaa.

Egzon, perheen keskimmäinen poika, haluaisi olla joskus ensimmäinen, edes jossakin, jollekin. Hän haluaisi matkustaa ulkomaille, mutta perheellä ei ole varaa. Egzon ei ole koskaan käynyt edes Kosovossa, josta hänen vanhempansa ja isoveljensä ovat muuttaneet sotaa pakoon. Sanoja pitää usein vähän hapuilla, mutta värit ja viivat ovat kieltä, jota Egzon ymmärtää, jolla hän haluaa puhua.

Sekä Ada että Egzon kaipaavat isän läsnäoloa elämäänsä. Eno tai nuorisotalon työntekijä voi paikata  aukkoa, mutta ei ole sama asia. Ylipäätään aikuiset, ne ymmärtävätkin, jäävät hyväätarkoittavine neuvoineen sivurooliin silloin, kun rakkaus iskee.

Rakkauden huumassa Egzonin ja Aadan väliin jää valkoisia valheita, vahingossa. Lopulta molemmat loukkaavat ja haavoittuvat. Toisaalta kumpikin auttaa toista näkemään selvemmin sellaista, mitä ei aiemmin ole huomannut tai jolta on sulkenut silmänsä.

Monitasoisen, hyvin kaunokirjallisen romaanin kerronta vaihtelee pääasiassa Egzonin minäkerronnan ja Aadan näkökulmaan keskittyvän kaikkitietävän kertojanäänen välillä. Lisäksi romaanissa on lyhyitä, lukijaa puhuttelevia jaksoja, jotka korostavat tarinan fiktiivisyyttä ja kytkevät sen Igor Stravinskin Kevätuhrin dramatiikkaan.

Et kävele yksin on kirjoitettu nuorista nuorille, rakkaudella. Romaanin nimi on samaan aikaan kielto ja toteamus: Egzonin äiti kieltää poikaansa kävelemästä yksin, ja toisaalta kertoja toteaa lukijalle lohduttavasti: et kävele yksin, moni muu on käynyt läpi tai kokee parastaikaa samankaltaisia tapahtumia ja tunteita, ja sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka välittävät ja kuuntelevat.

P.S. Itsenäinen Kosovo täyttää tänään kymmenen vuotta, onnea!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32.: Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

1 kommentti:

  1. Tämä kirja oli kaunis, surullinen ja toiveikas yhtä aikaa. Juuli Niemestä kuulemme vielä lisää. Hänen runoteoksensa Tuhat tytärtä upposi minulle myös.

    VastaaPoista